Tekstipuhelinpalvelu päättyy – viestinnän yhdenvertaisuus ottaa ison askelen taaksepäin

Viimeiset vuodet Kuurojen liiton vastuulla ollut, STEA:n rahoittama, jo 1980-luvulla toimintansa aloittanut tekstipuhelinpalvelu (TPP) päättyy tämän vuoden loppuun mennessä. Sen avulla kuulovammaiset, kuulonäkövammaiset ja puhevammaiset ovat voineet soittaa vuosikymmenien ajan eri paikkoihin kirjoitustulkkauksen kautta ilman ajanvarausta äkillisemmissäkin tilanteissa. Palvelu on tarjonnut mahdollisuuden toimia reaaliaikaisesti ja ennakoimattomasti erilaisissa puheluasioinneissa yhteiskunnassamme samalla tavalla, kuin muut vammattomat ihmiset soittavat monenlaisia puheluita.

Palveluun on rekisteröitynyt 800 ihmistä (vuonna 2023) ja sitä käyttävät eri ammattialoja edustavat ja eri elämäntilanteissa olevat vammaiset ihmiset niin töiden, vapaa-ajan  ja kotitalouksiin liittyvien asioiden hoidon puolesta.  Palvelua ovat käyttäneet myös muut kuin rekisteröityneet käyttäjät, kuten lähiomaiset ja viranomaiset.

Palvelun päättyminen vuodenvaihteessa tarkoittaa sitä, että jatkossa palvelua käyttäneet eivät voi soittaa apua tai olla yhteydessä reaaliaikaisesti puhelimitse muihin ihmisiin ja palveluihin varsinkaan virka-ajan jälkeen, iltaisin ja viikonloppuisin. Palvelua lähinnä korvaava Kelan vammaisten tulkkauspalvelun etäpalvelu on kiinni arkisin klo 16 jälkeen ja viikonloppuisin. Kelan etätulkkauspalvelu on myös rajallinen, sillä etätulkkauspalvelua voivat saada vain tulkkauspalvelupäätöksen saaneet. Kelan etäpalvelua joudutaan usein jonottamaan ja se soveltuu vain heille, jotka käyttävät viitottua tai puhuttua kieltä.

Kirjoitustulkkausta haluavat ja kirjoittaen kommunikoivat eivät saa enää mistään reaaliaikaista palvelua viestintäänsä ja puheluihinsa ilman Kelan tilausta ja ajanvarausta tulkkauspalveluun, joka voi tulla vasta päivien päästä tulkkauspalvelun resursseista riippuen.

Entä YK:n vammaisten ihmisoikeussopimus ja yhdenvertainen pääsy viestintään?

Tekstipuhelupalvelun tulevaisuus – työryhmän loppuraportti (Sosiaali- ja terveysministeriö 2023) toteaa raportissaan:

YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimus (SopS 26–27/2016) on Suomessa voimassa lakina. Yleissopimuksen mukaisesti vammaisille henkilöille tulee taata yhdenvertaisesti muiden kanssa pääsy viestintään. Pääsy tulee turvata muun muassa tieto- ja viestintäteknologiaan ja -järjestelmiin. Vammaisilla henkilöillä tulee olla oikeus ilmaisu- ja mielipiteenvapauteen ja tiedonsaantiin. Tähän sisältyy vapaus etsiä, vastaanottaa ja välittää tietoja ja ajatuksia valitsemaansa viestintämuotoa käyttäen. Yksityisiä tahoja ja viestimiä tulee kannustaa antamaan tietoa ja palveluja saavutettavassa muodossa. Yleissopimukseen on kirjattu esteettömyys ja saavutettavuus edellytyksenä vammaisten henkilöiden itsenäiselle elämälle ja täysimääräiselle osallistumiselle kaikilla elämänaloilla (9 artikla). Sopimus velvoittaa sopimuspuolet toteuttamaan asianmukaiset toimet varmistaakseen vammaisille henkilöille muiden kanssa yhdenvertaisen pääsyn fyysiseen ympäristöön, kuljetukseen, tiedottamiseen ja viestintään, muun muassa tieto- ja viestintäteknologiaan ja -järjestelmiin, sekä muihin yleisöille avoimiin ja tarjottaviin järjestelyihin ja palveluihin sekä kaupunki- että maaseutualueilla.” (s.7)

On aiheellista kysyä, miten yhteiskunta, Kela, vammaisjärjestöt ja hyvinvointialueet turvaavat vammaisten käyttäjien oikeudet esteettömään viestintään akuuteimmissakin tilanteissa? Vaikka kyse on yhteiskunnallisesti katsottuna varsin marginaalisesta ryhmästä, silti jokaisella ihmisellä on oikeus turvallisuuteen, esteettömään ja saavutettavaan viestintään kellon ympäri ja viikonpäivistä riippumatta, sillä monet puhelut ja tilanteet ovat ennakoimattomia. On itsemääräämisoikeuden loukkaus pakottaa kuulovammainen tai puhevammainen henkilö riippuvaiseksi kuulevan, vammattoman naapurin, sukulaisen tai muun ulkopuolisen avusta.

Jaa selviytymisvinkkisi

Jos olet kuuro, huonokuuloinen tai puhevammainen, etkä voi soittaa tavallisia puheluita – mitä teet, jos sinulle tulee putkirikko illalla tai viikonloppuna? Entä jos autosi hajoaa tien päällä keskellä ei mitään, etkä voi soittaa apua TPP:n kautta? Tai jos tarvitset toimintaohjeita lähimmästä terveyskeskuksesta ja sairaalasta esimerkiksi sairauden, synnytyksen tai muiden äkillisten tilanteiden varalle? Tai haluat soittaa iäkkäille vanhemmillesi työpäivän jälkeen tarkistaaksesi heidän vointinsa?

Jaa selviytymisvinkkisi sosiaalisessa mediassa ja kerro, minkälaisia ratkaisuja tiedät. Kerro myös, minkälaisia toimintaohjeita olet saanut järjestöiltä ja hyvinvointialueilta näiden tilanteiden varalle.

#selviytymisvinkki #tekstipuhelinpalvelu #saavutettavaviestintä

Lue lisää: 

Kuurojen Liitto: Tekstipuhelupalveluun tulee tänä syksynä muutoksia (16.9.2024)
https://kuurojenliitto.fi/ajankohtaista/tekstipuhelupalveluun-tulee-tana-syksyna-muutoksia/

Sosiaali- ja terveysministeriö: Tekstipuhelupalvelun tulevaisuus. Työryhmän loppuraportti. STM 2023:30
https://api.hankeikkuna.fi/asiakirjat/6c22b565-744d-4fc1-9a24-f5d9fb7f47d5/23509534-14d5-4f13-83bf-63283a71f7b1/JULKAISU_20240731110421.PDF

Scroll to Top