Kaksi eri perhettä on kertonut kuurojen lastensa saamasta epäasiallisesta kohtelusta Kelan vammaisten tulkkauspalvelukeskuksessa ja sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnassa.
Lapsille haettiin vuonna 2022-2023 tulkkauspalvelupäätöksiä heidän ollessaan noin puolentoista vuoden ikäisiä. Hakuprosessissa Kela viivytteli hakemuksen käsittelyä, kyseli yksityiskohtaisesti, missä lasten on tarkoitus käyttää tulkkia ja kyseenalaisti lasten suomalaisen viittomakielen kielitaitoa. Kyseiset perheet ovat käyttäneet suomalaista viittomakieltä kuurojen lastensa kanssa heti alusta alkaen.
Kela hylkäsi perheiden hakemukset, vaikka tulkkauspalvelulaissa ei ole ikärajoja. Toinen perhe valitti sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaan, josta vahvistettiin hylätty päätös vedoten siihen, että vaikka lapsen kommunikaatiokeino olisikin selvä, tämän ikäisillä lapsilla ei ole halua tulla ymmärretyksi: ”Halu tulla ymmärretyksi sekä mahdollisuus oman tahdon ilmaisuun ovat olennainen osa toimivaa ja tasavertaista vuorovaikutusta. Kelan näkemyksen mukaan tämä ei ole vielä mahdollista vuoden ikäisellä lapsella, vaikka kommunikaatiokeino olisi selvä.” (*27.4.2023 Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta)
Kelan selitys asialle: Nuorilla lapsilla ei ole vielä lain edellyttämää ”toimivaa kommunikointimuotoa”.
Mikä Kelan ja sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksissä on väärin: Näkemättä lapsia ja arvioimatta heidän kielitaitojaan Kela hylkäsi hakemukset. Tulkkauspalvelulaissa ei ole ikärajoja. Kyse on lapsista, jotka ovat omaksuneet ja kommunikoineet perheensä kanssa suomalaisella viittomakielellä syntymästään saakka. Lasten suomalaisen viittomakielen omaksuminen ja kielellis-kognitiivinen kehitys oli siten jo alkanut, kun lapset siirtyivät varhaiskasvatuksen piiriin. Tässä ympäristössä kukaan ei ollut viittomakielen taitoinen, jolloin on syntynyt selkeä tarve tulkkauspalveluun.
Lapset ovat heti syntymästä alkaen kyvykkäitä vuorovaikutukseen ympäristönsä kanssa. 1-2-vuotias lapsi osaa keskimäärin jo kymmeniä sanoja tai viittomia. Tämän ikäinen lapsi osaa tavallisesti myös muodostaa lyhyitä lauseita ja ilmaista tahtoaan. Pienelle lapselle ympäristö, jossa lapsi pystyy ilmaisemaan ajatuksiaan ja hänen tarpeitaan ymmärretään, rakentaa lapsen psykologista perusturvallisuutta. Kielellisesti saavutettava varhaiskasvatusympäristö on kuuron lapsen kielellis-kognitiivisen kehityksen kannalta ensiarvoisen tärkeä. Viime aikaisissa tutkimuksissa (ks. Snoddon & Paul 2020) tämä on myös tunnistettu kuuron / kuulovammaisen lapsen terveydellisenä tarpeena.
Päätös tehtiin ennakkoluulojen varassa. Kelan päätökset eivät perustuneet tutkittuun tietoon, eivätkä edes kasvatusalan ammattilaisten yleisesti tunnettuihin lasten kielellisen ja kognitiivisen kehityksen perusasioihin. Kela ja sosiaaliturva-asioiden muutoksenlautakunta osoittivat näin vakavaa piittaamattomuutta kuurojen lasten oikeuksia ja terveyttä kohtaan.
Mitä lainkohtia tässä olisi pitänyt soveltaa:
Lapsen oikeuksien sopimus 60/1991
2. artikla: Sopimusvaltiot kunnioittavat ja takaavat tässä yleissopimuksessa tunnustetut oikeudet kaikille niiden lainkäyttövallan alaisille lapsille ilman minkäänlaista lapsen, hänen vanhempiensa tai muun laillisen huoltajansa rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen, etniseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen, vammaisuuteen, syntyperään tai muuhun seikkaan perustuvaa erottelua.
13. artikla: lapsella on oikeus ilmaista vapaasti mielipiteensä. Tämä oikeus sisältää vapauden hakea, vastaanottaa ja levittää kaikenlaisia tietoja ja ajatuksia yli rajojen suullisessa, kirjallisessa, painetussa, taiteen tai missä tahansa muussa lapsen valitsemassa muodossa.
30. artikla: Niissä maissa, joissa on etnisiä, uskonnollisia tai kielellisiä vähemmistöryhmiä tai alkuperäiskansoihin kuuluvia henkilöitä, tällaiseen vähemmistöryhmään tai alkuperäiskansaan kuuluvalta lapselta ei saa kieltää oikeutta nauttia yhdessä ryhmän muiden jäsenten kanssa omasta kulttuuristaan, tunnustaa ja harjoittaa omaa uskontoaan tai käyttää omaa kieltään.
Yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista 27/2016
7. artikla – Vammaiset lapset:
1. Sopimuspuolet toteuttavat kaikki tarvittavat toimet varmistaakseen, että vammaiset lapset voivat nauttia kaikista ihmisoikeuksista ja perusvapauksista täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti muiden lasten kanssa.
2. Kaikissa vammaisia lapsia koskevissa toimissa on otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu.
3. Sopimuspuolet varmistavat, että vammaisilla lapsilla on oikeus vapaasti ilmaista näkemyksensä kaikissa heihin vaikuttavissa asioissa ja että heidän näkemyksilleen annetaan asianmukainen painoarvo heidän ikänsä ja kypsyytensä mukaisesti, yhdenvertaisesti muiden lasten kanssa, ja että heillä on oikeus saada vammaisuutensa ja ikänsä mukaista apua tämän oikeuden toteuttamiseksi.
21. artikla – Sanan- ja mielipiteenvapaus ja tiedonsaanti:
Sopimuspuolet toteuttavat kaikki asianmukaiset toimet varmistaakseen, että vammaiset henkilöt voivat käyttää oikeutta sanan- ja mielipiteenvapauteen, mukaan lukien vapaus (…) vastaanottaa ja välittää tietoja ja ajatuksia yhdenvertaisesti muiden kanssa sekä käyttäen kaikkia valitsemiaan (…) viestintämuotoja, muun muassa:
e) tunnustamalla viittomakielten käytön ja edistämällä sitä.
30. artikla, 4. kohta: Vammaisilla henkilöillä on yhdenvertaisesti muiden kanssa oikeus erityisen kulttuuri- ja kieli-identiteettinsä, kuten viittomakielten ja kuurojen kulttuurin, tunnustamiseen ja tukeen.
Viittaus:
Snoddon, K., Paul, J.J. Framing Sign Language as a Health Need in Canadian and International Policy. Matern Child Health J 24, 1360–1364 (2020). https://doi.org/10.1007/s10995-020-02974-8
* Lupa viranomaisdokumenttien otteiden käyttöön ja julkaisuun saatiin perheiltä 14.3.2024.